Kävin paikallisessa lankapuodissa ja tarjouslaarissa oli ihanaa Jaegerin Baby Merinoa. Pakko oli ostaa! Nyt metsästän mallia vauvan hatulle.

 

1248759434_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Muista neulomuksista sen verran, että tekeillä oleva neuletakki itselleni - eli se lumppukasan näköinen kappalekasa - on edelleenkin kesken. Tarkemmin ottaen kappaleet on pingoittamatta ja yhdistämättä. Seuraavaksi osio seli seli: eli syynä takin keskeneräisyyteen on yksinkertaisesti se, että ei ole kiinnostunut (rehellisesti), vauvan haalarin tekeminen on kiinnostanut enemmän ja lisäksi olen ryntäillyt poimimassa mansikoita ja mustikoita (tekosyy). Hyvää tässä on kuitenkin se, että vauvan haalari on valmiiksi neulottu. Enää tarvitsee pingottaa, päätellä langat, ommella haaraosa kiinni ja kiinnittää napit sekä joku hauska silitettävä kuva etuosaan. Luulen, että selviydyn tehtävästä piakkoin...

Muita keskeneräisyyksiä ei oikeastaan ole. Noo, löysin tänä aamuna lankalaatikkoa penkoessani keskeneräisen villasukan. Mutta ainahan niitä on tekeillä. Viaton Ja olen jo saanut myös pääteltyä kaikkien valmiiden töiden langanpäät. Hyvä minä!!!! Suorastaan harvinainen hetki, että on näin vähän keskeneräisiä töitä. Johtuukohan vuodenajasta...

Niin ja ompelusektorilla on menossa seuraavanlainen vaihe: kaavat piirretty laukkuun ja tarvittavat liimakankaat ostettu. Kaavat piirretty myös mammahousuihin ja resori siihen käyty ostamassa. Kangastakin saattaa löytyä... Silmänisku Lisäksi olen kaivellut varastoista vanhoja froteepyyhkeitä ja fleecen jämiä kestovaippoja varten, mutta vielä uupuu leveä tarra. Oli loppunut kaupasta! Pitänee hakea tänään...

Alan etsiskellä hatun mallia tuolle merinolle.

Moikkelis!