Unohdin eilisessä postauksessa kokonaan takin, jota olen ommellut tytölle. Postasin jo aikoja sitten, että neiti tarvitsisi sellaisen siistimmän takin, mutta ei kuitenkaan mitään juhlatakkia. Mallinkin olin jo löytänyt, Ottobrestä.

 

     

 

Nepparithan tuosta vielä uupuvat. Olisin ne jo laittanutkin, mutta Vario-pihtien neppariosat ovat jossain "tallessa", enkä niitä siihen hätään löytänyt.

Takin koko on 86/92 cm. "Maastokangas" on hankittu Eurokankaan palalaarista ja vuorikangas on Marimekon paloja. Tein malliin modauksia mm. taskujen suhteen. Ohjeessa taskukappaleiden reunoihin olisi ommeltu poimulangat ja sabluunaa käyttäen ommeltu kaarevan muotoiseksi. Halusin kuitenkin vuoritetut taskut, joten rypytin päällitaskun yläreunan ohjeen mukaan poimulangalla, modasin ohjetta ja vuoritin taskun rypytykseen saakka ja ompelin koristeeksi vielä satiininauhaa.

Takki on malliltaan melko leveä, joten saa nähdä, miten istuu meidän laiheliinin päälle. Aika huonosti, veikkaan.

 

Nappasin kuvan myös eilisessä postauksessa mainitsemistani velour-haaremihousuista.

 

     

 

Kylläpä on hankala kuvata tuollaista tummaa ja melko mattapintaista kangasta. Tuntuu imevän kaiken valon itseensä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy malli, joka on siis Ottobrestä. Modauksia piti tehdä lahkeensuuresoreihin, koska kaavan resorit olivat auttamattomasti liian kireät. En tiedä, kuinka ovat lehdessä onnistuneet ompelemaan ne paikoilleen. Kokona housuissa on 86 cm, eikä ole todellakaan mitään kovin reilua mitoitusta. Leveydessä kyllä on sitä varaa, mutta pituudessa niukasti.

Oikeanpuoleisessa kuvassa toistuvat kankaan värit oikein. Kangas siis Kontin paloja, joka riitti hyvin kaksiin haaremihousuihin ja yksiin leggingseihin ja vielä jäi kangasta esim. paidan hihoiksi. Tai jospa tekisinkin vaikka tytölle shortsit kesäksi...  Hmmm...

Moikkelis!