Alkaa olla taas se aika vuodesta, että pitää alkaa kaivaa lapsukaisille talvihaalareita kaappien kätköistä. Meillä ainakin oli jo viikonloppuna sen verran kylmä tuuli, että pelkällä syyshaalarilla ei olisi tarennut, vaan piti laittaa neidille fleecetakki haalarin alle.

Pohdimme tuossa mammaporukalla miten erilaisia eri haalarit ovat malliltaan ja mitoitukseltaan. Meillä on ollut käytössä haalari ainakin viideltä eri merkiltä (Jonathan, Remu, Reima, Lassie, Ticket to heaven) ja useita eri malleja, joten jonkinlaista käsitystä on jo alkanut muodostua.

JONATHAN: Käytössä on ollut merkin babymallinen välikausi- sekä talvihaalari sekä välikauteen tarkoitetut henkselihousut ja takki. Lisäksi talvihattu sekä välikausi- ja talvirukkasia.

Mitoitus haalareissa on erittäin reilua ja vastaa noin yhtä kokoa isompaa. Babymalliset haalarit ovat leveitä, pussittavia ja lahkeet ja hihat ovat kokoon nähden suhteellisen lyhyet. Hoikalla lapsella ei istu päällä ja haalari jää ensimmäisenä pieneksi juuri lahkeista ja hihoista. Lahkeeseen ulottuva vetoketju helpottaa pukemista.

Haalarimalliset ulkoiluhousut ovat malliltaan kapeammat ja istuvat hyvin hoikallakin lapsella. Takki on hieman leveämpää mallia, mutta suhteessa pituuttakin on enemmän.

Rukkaset ovat olleet erittäin tykätyt! Varsinkin tähti-malliston versiot ovat toimineet hyvin käytössä. Rukkaset ovat mitoitukseltaan niukat, joten käytössä saakin olla aina kokoa isommat. Varsinkin, jos haluaa laittaa alle esim. lapaset.

 

REMU: Käytössä on ollut valmistajan babymallinen sekä isompien mallia olevat välikausi- ja talvihaalarit.

Babymallin välikausi- ja talvihaalarit vastaavat kokoaan ja ovat malliltaan leveitä. Hihat ja lahkeet ovat suhteessa hiukan lyhyet. Vaikka malli on leveä, istuvat ne kuitenkin suhteellisen hyvin hoikankin lapsen päällä. Pyöreämmälle lapselle ovat juuri oikeaa mallia. Haalarit jäävät ensimmäisenä pieneksi lahkeista ja hihoista. Vetoketju ulottuu toiseen lahkeeseen, joten helpot pukea päälle.

Isompien mallia olevat välikausi- ja talvihaalarit istuvat hoikankin lapsen päällä vyötäröllä olevan kuminauhan ansiosta. Lahkeissa ja hihoissa on paremmin pituutta ja haalarit vastaavat hyvin ilmoitettua kokoa.

 

REIMA: Käytössä on ollut valmistajan babymallinen välikausihaalari sekä isompien mallia oleva tec-haalari. Lisäksi käytössä on ollut tec- välikausihattu ja talvirukkasia.

Babyhaalarissa mitoitus on reilua ja vastaa noin kokoa isompaa. Lahkeeseen ulottuva vetoketju helpottaa pukemista. Malliltaan melko leveä, mutta istuu hyvin pienelle lapselle, joka ei vielä kävele, sillä lahkeissa ja hihoissa on tarpeeksi pituutta.

Isompien mallia oleva tec-haalari vastaa mitoitukseltaan kokoaan ja on melko kapeaa mallia. Vyötäröllä oleva kiristys auttaa säätämään puvun istuvaksi hoikemmallekin lapselle.

Välikausihattu on must! Aivan loistava. Rukkaset ovat vastaavat hyvin kokoaan.

 

LASSIE: Käytössä ollut babymallinen talvihaalari, Suprafill-haalari sekä perus Lassie talvihaalari. Lisäksi Lassie suprafill-rukkaset ja Lassietec talvirukkaset.

Babyhaalari on mitoitukseltaan erittäin reilua! Vastaa kokoa tai kahta isompaa. Pienellä lapsella hankala käyttää, kun on niin leveää mallia.

Suprafill-haalari vastaa noin kokoa isompaa. Melko leveää mallia ja jäykähkö päällä. Lahkeissa hyvin pituutta, mutta hihat mitoitukseltaan niukemmat.

Perus Lassie talvihaalari on mitoitukseltaan jonkin verran reilua. Vastaa vajaata kokoa isompaa. Malliltaan kapea ja varsinkin lahkeet pitkät. Vastaavasti haalarin keskiosa suhteellisen lyhyt. Hihoissa on hyvin pituutta. Istuu erittäin hyvin hoikalle lapselle vyötäröllä olevan kuminauhan ansiosta.

Suprafil-rukkaset ja talvirukkaset on havaittu käytössä hyviksi ja toimiviksi. Ranteen säätötarran ansiosta pysyvät hyvin käsissä. Mallista löytyy väljyyttä, joten alle mahtuu hyvin lapaset tms.

 

TICKET TO HEAVEN: Käytössä ollut valmistajan babymalliset haalarit babysuit, jojosuit ja baggie. Lisäksi Amino-suit, Helma-välikausitakki, Sandy-toppatakki ja Ontario-haalarihousut.

Babysuit on haalareista malliltaan kapein. Istuu hyvin hoikan lapsen päälle. Vastaa jotakuinkin kokoaan.

 

Kuvassa Babysuit 74 cm saman pituisen käyttäjän päällä.

 

Jojosuit, baggie ja Amino-suit ovat malliltaan leveitä ja säkkimäisiä. Ovat erittäin reilua mitoitusta! Vastaavat noin kahta kokoa isompaa. Istuvat huonosti hoikalle lapselle, koska vyötäröllä ei ole minkäänlaista säätömahdollisuutta.

Helma-välikausitakki vastaa hyvin kokoaan ja istuu hyvin hoikallekin lapselle, kuten myös Sandy-toppatakki. Ontario haalarihousut ovat mitoitukseltaan reilut ja jäävät hoikan lapsen päällä pussittamaan.

 

Siinäpä pikaisesti kokemuksia mainitsemieni merkkien ulkovaatteista. Meidän neitokainen on niin hoikkaa tekoa, että kaikki haalarit tuntuvat istuvan korkeintaan kohtalaisesti. Pitänee alkaa tähyillä uusiin merkkeihin. En tiedä, olisiko esim. Cupcaken, Ver de Terren tms. mallistossa paremmin hoikalle istuvia haalareita...

Moikkelis!