Kohta aukeavat pionin kukat. Ihan kohta. Lajikkeen nimeä en tiedä, mutta kukat ovat enemmän sellaiset "perinteiset" eikä mitkään hurjasti kerrotut. Viime kesänä olisin halunnut istuttaa toisenkin pionin, sellaisen hempeän vaaleanpunaisen ja toooosi kerrotun - lajike oli "Queen jotakin". ;-) Etsin moneltakin puutarhalta, mutta en sitä löytänyt.

Mansikoissa on jo kivan kokoiset raakileet ja tyttö sai jo maistella ensimmäisiä ahomansikoita. Basilika on kasvanut syöntikokoiseksi, joten sitä voi jo napsia salaattiin tai vaikka pitsan päälle. Tämän vuoden tulokkaat, pensasmustikat, kukkivat. Omenapuissakin on jo raakileita.

Eniten meillä odotetaan mansikoiden kypsymistä. Joka päivä on tarkistettava, josko mansikat olisivat vaikka valmistuneet - yön aikana. :-)

Moikkelis!