Eilen oli jälleen jokaviikkoisen Kontti-käynnin vuoro. Täytyy sanoa, että huh, kyllä oli porukkaa! Käytetystä kielestä päätellen iso osa oli itäisiä naapureitamme.

Valitettavasti huomasin vasta kuvaushetkellä, että kameran akku oli tyhjentynyt, joten vielä ei ole esiteltävää kuvien muodossa. Kunhan akku saadaan ladattua, niin sitten kyllä. Kerron nyt vain pikaisesti, mitä käynnilläni tarttui matkaan. Tällä kertaa teinkin taas oikein hyviä löytöjä. Välillä tuntuu Kontissa käynnin jälkeen siltä kuin olisi löytänyt aarteen. Se on jännä tunne se! Mutta joku SPR:n mainosmiehistäkin on ilmeisesti joskus kokenut jotain samankaltaista, koska Kontin mainoksessahan sanotaan, että "oikea aarrekauppa". Minulla syy siihen, että käyn harvoin shoppailemassa "tavallisissa" kaupoissa - ja sielläkin pääasiassa alennusrekeillä - on juuri se, että minä en koe minkäänlaista mielihyvää sen tyylisestä ostostelusta. Jo kauppaan mennessä tietää, että sieltä saa niitä tuotteita, jotka kuuluvat kyseisen kaupan valikoimaan. Kirpparilla käynnissä on mukana myös se jännityselementti: Mitähän tänään löytyy, jos löytyy. Vaihtoehtoja on yhtä paljon kuin maailmassa on tuotteita!

No, minun eilisen Kontti-käynnin seurauksena kenkäkaappini täydentyi taas yhdellä parilla mustia perusavokkaita. Niille on aina käyttöä. Ja varsinkin kun kävelen kengät puhki yhdessä kesässä, minulla on joka vuosi uusi kenkien etsintä edessä. Tällä kertaa tein myös extra-hyvän löydön, kun huomasin laukkuhyllyssä aivan uudenveroisen Friis&Companyn mustan laukun. Olen joskus pyöritellyt kyseistä laukkua käsissäni jossain kaupassa, joten aivan uskomaton sattuma, että se löytyikin nyt Kontista!

Muita löytöjä olivat Ellen hihaton toppi sekä UCB:n neulejakku tytölle, Icepeakin hattu pojalle sekä kasa kankaita minulle. :-)

Moikkelis!