Edellisestä postauksesta onkin jo näköjään yli kuukausi. Kamala, kun aika vaan juoksee! Tarkoitus oli - niin ilmeisesti monella muullakin - tehdä itse niin moni lahjoista, kun vain mahdollista. Mikä onkaan tilanne? Öööh, no slipari, josta olen maininnut ainakin kerran aiemmin on neulottu, mutta toistaiseksi vielä pingottamatta ja siten myös kasaamatta. Olen salaa mittaillut lahjan saajan paitoja, ihan vaan tarkistaakseni, onko koko nyt edes sinne päinkään. Mittailujen mukaan pitäisi tulla kyllä ihan oikean kokoinen. Viikonloppuna olisi sitten tarkoitus tehdä se loppuun. Ehkäpä kuvaa silloin.

Pari pipoa suomenlampaan villasta on myöskin valmiina, kuten myös toinen, siis ensimmäinen, korvaläppäpipoista. Otin itseäni niskasta kiinni ja kasasin myös paidan, jonka osat olen neulonut jo noin vuosi sitten valmiiksi, mutta jostain syystä en vain ollut saanut aikaiseksi tehdä sitä loppuun. Kyseessä siis peruspaita Tangosta ja Nallesta. Nyt onkin enää kesken lapsen paita Tiinasta ja Ilun En Pointe -tossut, jotka toistaiseksi eivät näytä tossuilta. Jotensakin en tykkää siitä, miten tuo Tove huopuu. Olen suorittanut jo kaksi huovutusta koneessa 40 oC:ssa ja 60 oC:ssa ja siltikin tuo huopuminen on melko vähäistä, suorastaan olematonta. Mutta en luovuta!

Viimeinen pinnistys on edessä ennen joulua. Tsemppiä kaikille! Jaksaa, jaksaa!

Moikkelis!