Singahdin kameran kanssa pihalle, kun ei vielä sada. Että saisi edes muutaman kuvan otettua todisteeksi siitä, että kyllä se kesä oli tänäkin vuonna.

 

 

Äitini toi amppelikukan, jonka nimeä en kyllä tiedä. Hiukan harakankelloa muistuttavat nuo kukat. Kukalle pitäisi löytää jokin sopiva paikka. Suorasta auringonpaisteesta se ei selvästikään pidä, joten siinä hiukan haastetta. Meillä kun etupihalle paistaa aurinko heti aamusta aina puolille päivin ja takapihalle koko iltapäivän kuumimman ajan. Ehkä pidänkin sen vaan terassin "apupöydällä" somisteena.

 

     

 

Kirsikkapuussa ja suklaakirsikkapensaassa on jo sormenpään kokoiset raakileet. Voi, tulisipa edes muutama maisteltavaksi. Mansikantaimet, Polkaa, istutettiin viime kesänä ja muutamia marjoja saatiin silloin syödäkin. Tai tyttö sai. Nyt pehkoissa on valtavasti kukkia, joten odotukset on korkealla. Polka on siitä hyvä lajike, että marjoja tulee jo parista pehkosta runsaasti, ne ovat suhteellisen suuria ja maku on maukkaan makea. Lapsuudenkotini mansikkamaalla oli lajikkeena Senga sengana, kuten varmaan melkein kaikkialla siihen aikaan. Sittemmin tulivat Jonsokit, Honeyet, Bountyt jne. Nyt en ole enää ollenkaan perillä uusimmista lajikkeista. Polka on hyvä ja tykkään myös Honeyesta ja Bountysta.

 

     

 

Kasvimaaltakin alkaa saada jo syötävää. Salaatit, persiljat ja pinaatit ovat jo syöntikokoisia. Herneille pitäisi viritellä tukikepit. Kohta päästään niitäkin syömään. Tytön herkkua! Kasvihuoneessa tomaatit kukkivat. Tänä vuonna ostin puutarhalta neljää eri lajiketta tomaattia - yhden kutakin. Tomaattien lisäksi kasvihuoneessa on salaattia, basilikaa, meloni, lehtikaalia ja retiisiä. Retiisejä ollaankin jo syöty parisen viikkoa.

Ihanaa tämä kesäaika!

Moikkelis!