Mies sanoo leopardia yleensä lepardiksi ja se nyt vaan on tarttunut...

Ostin joskus melko kauan aikaa sitten Eurokankaan palalaarista palan trikoota, jonka ajattelin sopivan hyvin esimerkiksi hupparin tai vastaavan vuoriksi. Katseltuani kangasta kyllin kauan aikaa päätin, että ei ole hyvä vuoriksi, vaan teenkin kankaasta tytölle leggingsejä. Niitä syntyikin palasta neljät.

 

 

     

 

Kolmet samanlaiset, joissa myös lahkeensuiden resoriosa on housujen kangasta. Neljänsiin piti laittaa oikeaa resoria, kun lepardikangas loppui. Mutta hauskat tuli tuolla mustalla resorillakin. Melkoisen pikainen homma - leikkasin kaikki osat kerralla ja saumuroin kasaan. Yläosassa on tavallinen käänne ja kuminauha. Kontrastiväriset tasosaumat olis olleet ihan kivat, mutta kun ei mulla ole tasosaumuria... Eilen piirtelin Ottobrestä perus pitkähihaisen t-paidan kaavat ja ajattelin ottaa työn alle Marimekon tehtaanmyymälästä ostamani raitatrikoot.

Tilasin Ottobreltä kaksi kids fashion -malliston vanhempaa numeroa, joista löytyy kaavat lasten ulkohaalariin. Selasin oman lehtikokoelmani läpi ja yhdet haalarin kaavat löysin jostain vanhasta SK:sta. Eivätkä olleet kovin kummoiset! Kyselin Ottobreltä kaavoja ja sieltä ystävällisesti kerrottiin mistä numeroista niitä voisi löytyä. Mainittiin vielä, että saattaisi olla heidänkin aika julkaista jo uudemmat haalarin kaavat, kun edelliset ovat vuoden 2005 lehdessä. Jospa tulevasta talvinumerosta löytyisi jokin herkullinen malli! Tilattuja lehtiä odotellessa...

Moikkelis!