Olen ollut tässä noin viikon ompelematta ja tekemättä oikeastaan minkäänlaisia käsitöitä. Keskiviikkona oli jo pakko kaivaa esille kaavapaperi ja piirrellä vähän kaavoja. Ja eilen piti jo penkoa kankaita ja vähän leikelläkin niitä.

 

 

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi Kangastukun "pienet sienet" -kangas. Leikkasin osat pitkähihaiseen tunikaan ja perus pitkähihaiseen paitaan. Kangas on melko ohutta singletrikoota. Kaapissa odottaisi myös kukkakangas, jossa sienten tilalla on kukkia sekä ihana limenvihreä kangas. Näistäkin on tulossa tunikoita ja paitoja. Meidän neidin vaatekaapista siivottiin kaikki bodyt pois, kun tyttö ryhtyi kuivaksi, joten tilalle tarvitaan sitten paitoja yms.

Käväisin tällä viikolla myös Kontissa, mutta matkaan tarttui vain kahdet housut pojalle ja uusi yöpuku tytölle.

 

     

 

Valkoiset housut L&B, liekö äippäpakkauksen housuja. Meillä on toisetkin tuollaiset ja ovat aivan loistavaa materiaalia - pehmoista ja tiivistä. Lisäksi meidän pullukalle pojalle malli on juuri passeli. Tytölle löytyi aivan tuliterä yöpuku. Näitäkin meillä tarvitaan, molemmille. Poikakin on kasvanut niin vauhdilla, että kaikki entiset saa taas laittaa pois, kun ovat pieniä.

Postaamatta on jäänyt myös...

 

     

Mayoralin haalari pojalle kesäksi  1,5 €                     Henkkamaukan toppikset tytölle ensi talveksi 3 €

 

     

Henkkamaukan farkut tytölle 1 €                                 Nextin ihanat army-tyyliset housut tytölle 1,5 €

 

     

Name it:n farkut pikkumiehelle 1,5 €                                        Lindexin farkut tytölle 1,5 €

 

Pitänee kaivaa taas sakset esille...

Moikkelis!